Meillä kotona... asui natsi • Järjestysvinkit

Tunnesuhde

Meillä kotona… asui natsi

 

Ammattijärjestäjältä kysytään usein, millaista teillä on kotona… Oletko sellainen natsi, joka määrää asiakkaankin luona kuin kotonaan mitä tehdään?

Niin vihainen ja ankara!

Olen vuosien myötä opetellut suhtautumaan itseeni armeliaammin. Sain esikoiseni 25-vuotiaana ja olin maalannut itselleni mielikuvia, millainen äiti en ainakaan olisi tai millainen olisin. Kaikki toiveeni, unelmani, odotukseni ja olettamukseni kumoutuivat. En pystynyt tavoitteisiini, sillä huomasin jälkeenpäin että olin asettanut tavoitteeni liian korkealle. Olin arvoinut voimavarani väärin, enkä täyttänytkään mielikuvieni maalausta niin harmoonisin sävyin kuin olin kuvitellut. Kyllä. Minusta tuli vihainen ja ankara niin itselleni kuin lähipiirilleni. Vaadin ympäristöltäni vihastuksissani liikaa enkä saattanut ymmärtää, kuinka käytökseni johtuu tunnesolmuista. Kiitos aviomiehelle ymmärryksestä silloin.

Nyt, 10-vuoden kokemuksella olen voinut olla jälkiviisas. Olen ollut toissijaisen tunteen vietävissä. Aivan. En ole osannut menneisyydessä sanoittaa itselleni tunteita oikein. Mitä oikeasti tunnen? Viha on aina toissijainen tunne.

Jäin lukitun oven taakse

Viime keskiviikko antoi minulle muistutuksen oman sisimpäni ja pääni toiminnasta. Olin tavalliseen tapaan lähdössä asioille aamupäivästä. Aikataulu oli löyhä ja vein roskat ennen bussipysäkille menoa. Tuuli tuiversi kylmästi. Onneksi olin pukeutunut lämpimään toppatakkiin. Avasin roskiskatoksen oven ja astuin sisälle. Lajitellessani metallia ja lasia ovi paiskautui kiinni.  Tiputtelin rauhassa roskat loppuun ja käännyin kohti ovea. Jumalauta siinä ovessa ei ollut kahvaa, millä olisin voinut työntää oven auki. Kaivoin avaimen ja yritin tihrustaa, olisiko epämääräiseen reikään voinut työntää abloytani. Ei helvetti. Se oli lukossa eikä mitään mahdollisuutta päästä ulos. Hiki valui ja sydän alkoi lyödä kiihtyvällä tahdilla. Mua alkoi pelottaa ja **tuttaa. Samassa tajusin, että ne on mun tunteet. Ensisijaiset tunteet. Pelko ja ahdistus. Ja se ketutus.

Onnekseni pihalla seisoi alakerran rouva lapsensa kanssa. Tajusin kaivaa puhelimen esiin ja soittaa. Kuten tavallasta rouva kaivoi puhelimen taskusta ja katsoi kuka soittaa. Koska emme ole vaihtaneet numeroita, rouva laittoi puhelimen takaisin taskuun (ajatellen lehtimyyjien soittavan- haha) ja minä roikuin kanaverkon takana haisevassa lukitussa roskiksessa. Soitettuani uudestaan ja katsottuani repeatillä naapurini toimintaa päätin laittaa viestin. Vähänkö noloa. Taas se oli tunne; sillä hetkellä tajusin, että ei mulla ole oikeasti mitään hätää. Havaitsin, että ne tunteet oli paljon pahempi kuin itse asia. Mullahan oli vaatteita tarpeeksi ja oli aurinkoinen sää. Ja varmasti joku toinen tulisi kohta roskikeen tuomaan roskia. Tokaisin itselleni, että onneksi minä jäin katokseen eikä se herttainen mummeli sieltä naapurirapusta. Sitä paitsi olin juuri kirjoittanut tunteista vieraskirjoituksen kollegani blogiin. (Lue se tästä).

En suutunut- koska ymmärsin

Iloitsin siitä, että olin oppinut tunnistamaan omia tunteita ja siitä aiheutuvia reaktioita. En suuttunut itselleni tai muille, en syyllistynyt tai harmistunut. Päinvastoin sain siitä hauskan kokemuksen, joka yhdisti kaikenlisäksi minua alakerran uuden naapurin kanssa entisestään. Suhtauduin omiin tunteisiini tunteina, jotka tulee ja menee. En vähätellen, mutta ymmärtäen.

Kodin järjestämisessä ja tavaroiden edessä olisikin tärkeää opetella erottamaan tavarat tavarana, elottomana asiana ja tunteet tunteina. Tunne on sisällämme, mikä huomaamattamme siirtyy tavaran symboliksi. Vältä siirtämästä liikaa TUNNESUHDETTA tavaraan, pääset vähemmällä. Sillä mitä vähemmän sinulla on tunnesidettä tavaraan, sitä enemmän sinulla on energiaa ja stressittömämpää elämää.

Asiakkaan luona tuen ja autan erottamaan tunteet pois tavarasta ja löytämään tärkeysjärjestyksen elämässä. Personaltrainerin tavoin tsemppaan. Ymmärrän empatialla – en siis ole natsi joka määrää, autan kun tarvitaan ongelmaan ratkaisu. Mieleen keveyttä, positiivista asennetta ja helpompaa arkea. Jokaisen pitää itse löytää motivaatio, niin kuin personaltrainerin asiakas löytää trainerin ja  nostaa itse painonsa.  Sanoitetaan ne tunteet ja päästään irti negatiivisesta kehästä yhdessä. Ja osataan ottaan ammattijärjestäjän apu vastaan. Siinä säästyy aika, vaiva ja rahat.

Miten sinä sanoitat tunteitasi? Sanoitatko itsellesi tai lapsellesi niitä ?  Millaista teillä on kotona…?

Mikäli kodissasi on järjestämiseen liittyviä pulmia autan konkreettisen kotikäynnin lisäksi myös uudessa sarjassa täällä 

-Laura

”Maailman kauneimpia asioita ei voi nähdä eikä edes kokea, ne on tunnettava sydämellä” – Helen Keller

Jaa tämä artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *